Säästä rahaa helposti!

Monesta meistä tuntuu, ettei tulomme riitä kaikkeen mitä haluaisimme. Tai oikeastaan, tulot eivät tunnu riittävän juuri mihinkään. Juuri ja juuri vain pakollisiin ja tarpeellisiin välttämättömyyksiin, eikä aina edes niihin. Ei ainakaan yllättävien tilanteiden kohdatessa. Mikä avuksi?

Ensimmäisenä täytyy ymmärtää, että monella meistä on nimenomaan tunne ettei rahat riitä. Todellisuus ei kuitenkaan ole välttämättä sama. Kun rahaa on, sitä tulee tuhlailtua impulsiivisesti yllättävänkin paljon, käytännössä huomaamattaan. Rahaa siis tuhlaa usein täysin tarpeettomiinkin asioihin, koska yltäkylläisyyden tunne on hyvin hämäävä. Monilla meistä riittäisi rahat ostaa kalliitakin haluamiamme asioita – kuten vaikkapa lomamatkan kaukomaille – jos vain malttaisimme laskea rahojamme tarkemmin ja säästää sitä silloin, kun sitä on käytettävissä enemmän kuin välttämättömiin hankintoihin tarvitsemme.

Yksi pahimpia rahareikiä suomalaisilla on oma auto. Auto nielee helpoisti jo pelkkiin vakuutuksiin ja veroihin yli 1000 euroa vuodessa, puhumattakaan vielä bensakuluista, huoltokuluista ja mahdollisesta autolainan lyhentämisestä – ja lainan koroista. Monilla on myös taipumuksena ostaa itselleen liian hyvä ja uusi auto, jolloin rahaa tuhlautuu huomattavia summia auton arvonalenemiseen vuosien saatossa. Auton merkitystä suomalaisten taloudessa käsitteli mm. Helsingin Sanomat vähän aikaa julkaistussa, säästämiseen keskittyvässä artikkelissaan.

Paras tapa säästää autokuluissa on tietenkin elää ilman autoa. Tällöin rahaa ei tuhlaudu vakuutuksiin, veroihin eikä bensoihin. Säästöä syntyy useimmiten tuhansia euroja vuodessa. Matkustamiseen joutuu tietenkin käyttämään tällöin tilanteesta riippuen kimppakyytejä, julkisia kulkuneuvoja tai takseja, mutta näitäkin kulkuneuvoja saa käyttää vuoden aikana varsin paljon ennen kuin kulut alkavat nousta auton kanssa samalle tasolle. Etenkin kaupungissa asuville autottomuus on varsin mainio tapa säästää huomattavankin paljon rahaa vuosittain. Maalla asuville autottomuus ei luonnollisesti ole välttämättä vaihtoehto ollenkaan, jolloin autokuluissa on säästettävä eri tavalla. Nämä tavat voivat olla mm. vakuutusten kilpailuttaminen, huoltojen kilpailuttaminen tai pienikulutuksisen auton hankkiminen. Näistä yksi tehokkaimpia tapoja säästää on vakuutusten kilpailuttaminen – pelkässä auton liikennevakuutuksessa voi olla satojen eurojen eroja eri vakuutusyhtiöiden ja eri ajankohtien kesken. Vakuutukset kannattaa myös kilpailuttaa vuosittain, sillä vakuutusyhtiöt harvemmin mainostavat jo asiakkaana oleville henkilöille edullisempia vakuutuksia. Monesti paras keino saada edullisempi vakuutus onkin vaihtaa vakuutusyhtiötä.